Uutta sukupolvea opettavavana musiikinlehtorina koen tutkimukseni aihepiirin kutsuneen minua jo useamman vuoden ajan. Haluan toteuttaa ja kehittää konsertteja, jotka avaavat ovet yhteisöllisyydelle ja osallisuudelle sekä parhaimmillaan vähentävät havaintojeni mukaan myös esiintyjien esiintymisjännitystä. Haastan meitä taitelijoita ja muita konsertteja järjestäviä tahoja miettimään, miten voisimme rakentaa perinteisten klassisen musiikin konserttien rinnalle uudenlaisia esiintyjä- ja yleisöystävällisiä konserttikäytäntöjä.

Olen tarkkaillut erilaisia konsertteja ja niiden toimintakulttuuria vuosia ja ihmetellyt itsekseni, miksi suurimmassa osassa klassisen musiikin konserteista on niin tiukka käyttäytymiskoodisto. Jopa improvisointiopintojeni aikana konsertit Tallinnassa olivat aivan samanlaisia kuin kaikki muutkin klassisen musiikin konsertit: esiintyjät ovat musisoimassa lavalla, ja yleisö istuu tuoleillaan improvisointia kuunnellen. Lopuksi esiintyjät kumartavat ja yleisö kiittää aplodein.

Ajattelin, että improvisoidun musiikin esittämisen kontekstissa olisi ollut mahdollista uudistaa konserttikäytäntöjä: ehkä järjestää tila toisin tai rohkaista yleisöä osallistumaan musisointiin. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan traditio jatkui samanlaisena, vaikka musiikki ja musiikillinen ilmaisu olivat ihan uutta. Eero Hämeenniemen (2007) sanoin:

”Koko konsertti-instituutio, konserttietiketti, jopa konserttisalin rakenne ja tilanjäsennyskin tukevat ajatusta siitä, että konsertissa vain esiintyjät ja musiikki ovat tärkeitä. Kuulija saa olla läsnä, mutta hänen ei pidä näkyä, ei kuulua.” (Hämeenniemi 2007, 14.)

Ajattelen, että yhdessä laulaminen, tanssiminen ja muu matalan kynnyksen yhteismusisointi voivat kuulua klassisen musiikin konsertteihin aivan yhtä lailla kuin ne kuuluvat lastenkonsertteihin tai pop- tai kansanmusiikin konsertteihin. Mikä suuri riemu onkaan ollut seurata sosiaalisen median keskusteluja osallisuutta mahdollistavista klassisen musiikin konserteista elo- ja syyskuussa 2023. (Helsingin Juhlaviikot 2023, RSO 2023) Muutoksen tuulet puhaltavat siellä ja täällä! Vai ollaanko palaamassa musiikin autenttiseen, yhteyden mahdollistavaan luonteeseen?

En halua heittää romukoppaan perinteisiä klassisen musiikin konsertteja, niitä tarvitaan jatkossakin, vaan tuoda niiden rinnalle muunkinlaisia esittämisen ja osallistumisen tapoja niin meille aikuisille esittäjille kuin meidän esimerkkiemme kautta uudelle kasvavalle muusikkosukupolvellekin. Toivon, että konsertit kutsuisivat sellaisenkin kuulijan konserttiin, joka esim. ei syystä tai toisesta pysty istumaan hiljaa paikallaan koko konserttia. Aktiivinen musiikinkuuntelu mielletään ”vain ” lasten musiikkikasvatukselliseksi työvälineeksi. Moni on kommentoinut tutkimusaihettani: Ai, sellaista aikuisten muskaria livemusalla? Juuri näin! Itse 25 vuotta muskariopettajan työtä tehneenä todella huomaan yhtäläisyydet ylpeydellä, vaikka osa kommentoijista on saattanut arvottaa sanomisensa toisin. Lupa leikkiä on mottoni monessa yhteydessä, tässäkin!

Lähteet:

Helsingin juhlaviikot, 2023. Aurora- orkesteri, kapellimestari Nicholas Collon, 29.8. 2023 Musiikkitalossa. Kevätuhri. https://helsinkifestival.fi/event/nicholas-collon-aurora-orkesteri-kevatuhri/

Hämeenniemi, E. 2007. Tulevaisuuden musiikin historia. Helsinki: Basam Books.

RSO, 2023. Radion sinfoniaorkesterin konsertti 6.9.2023 Musiikkitalossa. Duncan Ward, kapellimestari, Abel Selaocoe, sello, Bernhard Schimpelsberger, afrikkalaiset rummut. Abel Selaocoe: (sov. Benjamin Woodgates): Four Spirits, sellokonsertto, ensiesitys Suomessa. https://areena.yle.fi/1-66089833