4.12.2024 klo 17 Kuvataideakatemian Palaamisia -näyttelyssä Kuva/Tila galleriassa

Yleisön osallistumista mahdollistava konsertti on Sanna Vuolteenahon toinen jatkotutkintokonsertti

Sanna Vuolteenaho, ääni, liike, yleisön opastus

Tua Hakanpää, ääni, liike

Johanna Vahtola, ääni, liike

Eero Savela, trumpetti

Tapani Heikinheimo, sello

Lari Silva, perkussiot

Yleisö, pitkähuilut, 5-kieliset kanteleet, pienet perkussiot, äänimaisemat, laulu, liike

Mukana konsertissa ovat myös Meksikon Wirrarika alkuperäiskansan edustajat, Ceferino Carrillo Díaz, wirrarikaviulu ja taiteilija Juan Aurelio Carillo Rios.

Konsertin kesto on noin 50 minuuttia, jonka jälkeen seuraa heti yleisökeskustelutilaisuus, joka kestää maksimissaan 30 minuuttia. Yleisökeskustelua fasilitoi Paula Jordan.

Näyttelykonserttipolku

Konsertti etenee kuvataidenäyttelyn tapaan – kävellen teokselta toiselle. Tilassa on joitakin tuoleja niitä tarvitseville. Konsertin musiikki etenee montaasimaisesti rakentuviin hetkiin ja perustuu vapaalle improvisaatiolle, johon kaikki halutessaan saavat osallistua. Yleisön osallisuutta ja osallistumista mahdollistavana elementtinä ovat yhteisten musiikillisten improvisaatioiden lisäksi myös tanssiliikeimprovisaatiot. Löydät kartalta näyttelykonserttipolun, pysähtymispisteet ja niiden äärellä kehkeytyvien musiikillisten improvisaatioiden nimet sekä ehdotukset yleisön osallistumiselle.

Taustaa näyttelykonsertille – Vapaaimprovisaation tavoitteena ei ole tuottaa täydellistä, vaan ainutkertaista

Improvisointi on luontainen ja arkipäiväinen tapamme toimia, vaikka sana improvisaatio saattaakin tuntua juhlalliselta tai monimutkaiselta. Vapaa improvisaatio on hetkessä syntynyttä ja jokaisen oikeus. Se on musiikin ja liikkeen luomista ilman ennalta sovittua rakennetta tai tyylirajoituksia, eikä sitä ole kahlittu tiettyihin säveliin, rytmeihin tai koreografioihin. Mukana olijat reagoivat spontaanisti niin omiin impulsseihinsa kuin toistensa lauluun, soittoon, liikkeeseen, ympäristöön ja vallitsevaan tunnelmaan. Musiikillisessa vapaaimprovisaatiossa ääntä ja soittimia voidaan käyttää perinteisestä poikkeavilla tavoilla tai hyödyntää ääniä, joita ei yleensä mielletä musiikiksi. Tärkeintä on hetkessä eläminen ja luova vuorovaikutus. Nyt on lupa kokeilla ja leikkiä yhdessä! Tai vain kuunnella ja aistia tunnelmaa.

Olemme saaneet luvan näyttelyn alkuperäiskansojen edustajilta toteuttaa konsertti tässä näyttelyssä. Meidät on toivotettu sydämellisesti ja ilahtuen tervetulleeksi näyttelyyn sekä kokemaan esille asetettu taide kokonaisvaltaisesti myös omaa ääntämme ja liikettämme käyttäen. Kulttuurista omimista ei tarvitse osallistuessaan kenenkään pelätä. Olen nimennyt konsertin “Näen sinut, näen itseni – kohtaamisia taiteessa”, koska ajattelen, että toimimme toistemme peileinä; kohdatessani toisen, opin aina uutta myös itsestäni. Näin vuoden 2024 näkökulmasta katsottuna kulttuurinen yhdessäolo, toista kunnioittava ja hyväksyvä kohtaaminen ovat meille maapallolla elintärkeitä. Opimme toisiltamme ja luomme uusia ymmärtämisen tapoja, joihin liittyvät myös globaalit, jopa planetaariset ekologiseettiset kysymykset ja arvot.

Ajatus ihmiskeskeisyydestä ja ihmisestä luonnon yläpuolella luontoa halliten on alkanut murtua länsimaisessa ajattelussamme. Alkuperäiskansoilla ihmistä ei eroteta luonnosta ja ympäristöstä, vaan ihminen, yksilöllisesti ja yhteisöllisesti koettuna on erottamaton osa sitä. Näyttelyssä on esillä alkuperäiskansayhteisöissä syntynyttä taidetta, yhteisötaidetta. Myös me, esiintyjät ja yleisö, muodostamme tässä konsertissa ja näyttelytilassa hetkellisen yhteisön.

Näyttelyn taiteesta kumpuaa voimakas ja tinkimätön oman kielen olemassaolon vaatimus ja vaaliminen – yhtä aikaa ruumiillinen ja lihallinen, mutta myös puhuttu. Kieli säilyttää ja siirtää tietoa, rakentaa uutta. Kieli ja ääni koskettavat ja painavat meihin jäljen. Jätämme jälkiä myös ympäristöömme. Voimme kokea jälkiemme seuraukset katastrofaalisena ilmastonmuutoksena, ympäristökatona ja sotina. Mutta yhtä voimakkaasti jäljet voivat liittää meitä myös toivonyhteyteen toistemme ja planeettamme kanssa. Näyttelyssä minua syvästi koskettavat kaksi muutakin esiintyvää teemaa: ”kuunnella maan kanssa” ja sekä useissa teoksissa esiintyvät konkreettiset jalanjäljet, niin ihmisten kuin eläintenkin. Wirrarika-sana yeiyari ja sitä kuvastava jalanjälki kertoo elämän polustasi. Se viestii esivanhemmista, siitä polusta, jonka he ovat luoneet ja jota saamme astella tänään, ja jota lapsemme, kaikki tulevat polvet tulevat astelemaan.

Asun metsän reunalla ja kuljen paljon sen poluilla. Erityisesti lumisessa luonnossa kulkiessa voi helposti havaita eläinten jälkiä ja polkuja, kulkea niillä, kokea olevansa osa samaa luomakuntaa, yhtenä lajina muiden joukossa. Lähimaisemastani löytyvät jääkauden pyörittämien kivien muovaamia harjuja, niiden väliin jääviä syviä, suojaisia ja hiljaisia uomia vanhoine kuusineen, kylmiä ja puhtaita lähdevetisiä lampia ja suo, jonka reunalla on Uhrikiveksi karttaan merkitty kallio, jossa usein istuskelen kiitollisena. Palaamisia -näyttelykokemukseni ja oma lähiympäristöni kietoutuvat toisiinsa. Yhdessä ne muodostavat raamit näyttelykonsertin improvisaatioille.

Jätämme jälkiä väistämättä toisiimme. Tehdään tänään sopimus rakkaudesta – katsotaan toisiamme pelkästään lempeästi ja hyväksyvästi. Liitytään toisiimme äänillä ja liikkeillä toisiamme kuunnellen ja rohkeasti yhteistä tilaamme kiitollisuudella kannatellen.