Oi jaloin vehreys – jatkotutkintokonsertti
Sanna Vuolteenaho, laulu, pienkanteleet, yleisön ohjaus
Eero Savela, trumpetti, rumpu
Eero Palviainen, teorbi, pienkanteleet
Yleisö, 5-kieliset kanteleet, äänimaisemat, laulu
Konsertti kestää noin 50 minuuttia. Yleisön toivotaan saapuvan paikalle klo 17.15 alkaen ja viimeistään klo 17.45 kantelesoittojen opastukseen ja tutkimukseen osallistumissuostumuksen allekirjoittamiseen. Suostumuksen voi tuoda valmiiksi täytettynä konserttiin. Diakonissalaitoksen kirkossa on 80 paikkaa.
Konsertin jälkeen yleisöä pyydetään antamaan nimetöntä palautetta konsertista ja osallistumaan konsertin jälkeiseen yleisökeskusteluun, jota fasilitoi muusikko, tutkija ja pedagogi, MuT, Eeva Siljamäki. Keskustelusta nousevat yleisön kommentit ovat tutkimukseni keskeistä materiaalia. Keskustelussa on myös yleisön mahdollista esittää kysymyksiä.
Tutkimuksen tietosuojailmoitukseen voi tutustua tästä:
Osallistumissuostumuksen voi printata tästä ja tuoda mukana konserttiin:
Tässä videossa ohjaan yleisöä Oi jaloin vehreys konsertin yhteissoittoihin.
Oi jaloin vehreys -konserttiohjelmaan voi tutustua tästä: (julkaistaan myöhemmin taitettuna)
Ohjelma:
Aurinkoleikki. Diakonissalaitoksen kirkonkelloille tehty kellosävellys (äänite): Jarkko Kantala, Kantaesitys. Yleisö yhtyy kanteleilla kellosävelmään, e-d-a (2-1-5) -kieliä vapaasti niitä näppäillen. ”Kotiääni” on 2. kieli eli e -sävel.
Tempust adest floridum – Kesä caunis ihanainen: Piae Cantiones, Hemminki Maskulaisen suomenkieliset sanat 1616. Yleisö: kanteleissa 1. ja 4. kielet näppäilleen, yleisö pääsee myös laulamaan. ”Kotiääni” on 4. kieli eli g -sävel.
Suvivirsi: Ruotsalainen kansansävelmä, Hemminki Maskulaisen suomenkieliset sanat 1701 virsikirjasta. Yleisö: säkeistöjen välissä äänimaisemaimprovisointeja.
Oi jaloin vehreys – vapaaimprovisaatio Improvisaation innoittajana Hildegard von Bingenin runo, O Nobilissima Viriditas, Oi jaloin vehreys, sekä rakkaus Kaija Saariahon musiikkiin. Yleisö ohjataan lopussa asteikkoimprovisaatioon laulaen.
Oi jaloin vehreys, juurtunut aurinkoon. Säteilet hohtavan kirkkauden kehränä, jota mikään maan päällä ei voi ymmärtää. Olet jumalallisten salaisuuksien syleilemä. Olet säteilevä kuin aamunkoitto ja hehkut kuin auringon liekki. (Suomennos SV)
Passacaglia -improvisaatio d-mollissa ja F-duurissa Improvisaation pohjalla 1701 virsikirjan katumusvirsi 262, O, Jesu, elämän Herra
Yleisö yhtyy kanteleilla passacagliaan 1.2.3 ja 4. kielillä, lopussa ”kotiääni” muuttuu 3. kieleksi eli f -säveleksi.
Aurinkoleikki: Jarkko Kantala. Yleisö: vapaasti kanteleilla kuten alussa
¤ ¤ ¤
Tervetuloa ensimmäiseen tohtorikonserttiini, jonka musiikki koostuu vanhojen virsien ja laulujen synnyttämistä improvisaatioista. Konsertissa äänioikeuden saatte myös te, rakas yleisö. Yhteisesti luotua musiikkiamme kannattelee Diakonissalaitoksen kirkon erityinen akustiikka.
Konserttimatka kuljettaa meidät kesäisen kauneuden ja vehreyden maisemaan, jossa itselleni hengittämään pysähtyminen ja kiitollisuuden tunne ovat voimakkaasti läsnä. Kuitenkin huolen varjo häivähtää mielessä. Voinko minä tehdä jotakin, että tämä ainutlaatuinen luonto säilyy? Voin sydämestäni rakastaa ja sen mukaiset tekoni riittävät. Oi, jaloin vehreys, vahvista luottamustani tänäänkin.
Ihminen kasvattaa juuria koko elämänsä ajan. Tämän konsertin musiikit lähtevät liikkeelle juuriltani, eri aikakerroksissa syntyneiltä. Yksi juurista työntyy syvälle lapsuuteeni. Varhaisin musiikillinen muistoni on körttiseurojen virrenveisuu. Muistan pitkien seurapuheiden aikana joskus liukuneeni seurapenkin alle haaveilemaan ja leikkimään, mutta veisuun alettua kiipesin vikkelästi veisaamaan muiden kanssa. Suvivirsi, meille kesäjuhlista ja koulun päättäjäisistä tuttu ja rakas, on saanut ruotsalaisen kansanlaulumelodian parikseen. Piae Cantiones sävelmiä lauloin innokkaasti yläasteen kuorossa.
Musiikkilukiovuosina Kaustisella, sen lisäksi, että rakensin itselleni 5-kielisen kanteleen, sain ensikosketukseni suomalaiseen kansanlaulutyyliin, joka jäi minulle vahvaksi musiikilliseksi taustaestetiikaksi. Löysin kansanmusiikista ja vanhasta musiikista yhtymäkohtia, jotka tukivat musiikillista ilmaisuani ja Sibelius-Akatemiassa klassisen lauluopintojen loppuvaiheessa suuntauduinkin laulamaan enemmän vanhaa musiikkia. Taisin olla jo silloin myös improvisointiin kallellaan, onhan molemmissa muunteluilla ja koristeluilla vahva sijansa. Vanhan musiikin juuret ovat kuuluvilla konsertin Passacagliassa, jonka alaspäin laskeutuva ja yhä uudestaan koko kappaleen ajan toistuva sointukierto antaa sen yläpuolella oleville äänille vapauden melodialinjan muunteluun. Rakkaus nykymusiikkiin syttyi myös lauluopintojeni loppuvaiheessa ja on erityisesti Kaija Saariahon musiikin herättämää. Nykymusiikki laajensi ymmärrystäni ja kokemustani laulajan äänenkäytön mahdollisuuksista ja siitä oli enää pieni askel täysin vapaaseen improvisaatioon.
Alkuperin suunnittelin laulavani konsertissa Hildegard von Bingenin laulun, O, Nobilissima Viriditas, Oi, jaloin vehreys, mutta konserttiohjelmaa hioessani tunsin laulun kulkevan laulamattakin hopealankana konsertin musiikeissa. Suomentamani teksti puhkeaa ilmoille konsertin keskivaiheilla vapaaimprovisaationa, josta kuulija saattaa löytää mielestäni Kaija Saariahon musiikille tyypillisiä isoja intervallihyppyjä, liukuja ja herkän hiljaisia sävyjä ja sointivärejä.
¤ ¤ ¤
Konsertin improvisaatioihin voi liittyä mukaan soittamalla viisikielistä kannelta tai laulamalla ja äänimaisemia tekemällä. Jos tuntuu siltä, että haluat vain kuunnella, se on mitä mainioimmin mahdollista. Toimin matkaoppaananne sen lisäksi, että itse laulaen improvisoin kaiken muun kudoksen lomassa.
Improvisointia on haasteellista määritellä, koska sen alle sijoittuu paljon erilaisia musisoinnin tapoja ja kullekin musiikkikulttuureille ominaisia piirteitä. Improvisointi voi olla tiukasti rajattua ja jonkun musiikkityylin estetiikkaan pyrkivää, tai se voi olla täysin vapaata vailla mitään etukäteissuunnittelua ja rajoituksia. Myös musiikin koristelu ja variointi kuuluvat improvisoinnin piiriin. Musisoinnin ja improvisoinnin historia ulottuu kauas aikaan ennen nuotinnettua musiikkia. Improvisoinnilla on suuri rooli monissa maailman musiikkikulttuureissa. Siihen yhdistyy yhä myös kuulonvaraisuus. ”Omasta päästä” soittaminen on ollut olennainen osa mm. suomalaista kansanmusiikin traditiota.
¤ ¤ ¤
Jos soitat 5-kielistä kannelta tai improvisoit ensimmäistä kertaa, jätä huoli pois. Olen rakentanut konsertin ohjelman musiikit niin, että virheitä ei yksinkertaisesti voi tulla! Nyt on lupa leikkiä ja kokeilla! Joitakin ohjeita kuitenkin annan: 5-kielistä kanteletta soitetaan tässä konsertissa kieliä näppäillen niiden sointia sammuttamatta. Kanteleet alkavat resonoimaan näppäillyistä sävelistä – nekin kielet, joihin ei ole koskettu osallistuvat rikkaaseen yläsävelten helinään. Kanteleen kielet on nimetty 1-2-3-4-5 = d-e-f-g-a (d-mollin viisi ensimmäistä säveltä). Mitään kielistä ei ole väärin soittaa konsertin missään kohdassa. Eri kappaleissa on kuitenkin ”kotiääniä”, joka tarkoittaa sitä, että kyseessä olevaa kieltä voi näppäillä muita enemmän ja sen säveltaso luo musiikille raamit. Eri kappaleiden kotiäänet ovat merkittyinä ohjelmaan. Ensimmäinen improvisaatiomme syntyy Diakonissalaitoksen kirkonkellosävelmään, Aurinkoleikki, jonka on säveltänyt Jarkko Kantala tätä konserttia varten. Diakonissalaitoksen kellojen äänet eivät kanna kirkkosaliin saakka, siksi ne kuullaan aikaisemmin tehtynä äänitteenä, jonka päälle improvisoimme.
Monet kirkonkellosävelmät ovat siirtyneet kanteleensoitoiksi kautta aikain. Minua viehättää ajatus, että rakennamme nykyisyydessä siltaa menneeseen, kunnioittaen kuljemme samoilla poluilla, oivallamme vanhasta uutta. Kansanmusiikintutkija Armas Otto Väisänen tallensi muun muassa Karjalaan suuntautuneilta kenttämatkoiltaan vuosina 1916–1926 kallisarvoista materiaalia runolaulukulttuurin kantelemusiikista. Melodioiden muunteleminen eli omasta päästä laulaminen ja soittaminen ovat olleet Väisäsen kuvausten perusteella erottamaton osa kansanmuusikoiden musiikintuottamista. Hän on kirjoittanut kansanlaulajien ja soittajien omaan laulun ja soiton maailmaan vaipumisesta, hiljaisesta haltioitumisesta. Pystymmekö haastamaan hektistä aikakäsitystämme niin, että voisimme tänään laskeutua hiljaisen haltioitumisen äärelle tai ainakin kokea sen hipaisuja?
”Improvisaatio on jokamiehen oikeus!” Näin muusikko, säveltäjä, musiikintutkija ja pedagogi Ilpo Saastamoinen on lausahtanut. Olkoon konsertti voimaannuttava metsäretki vehreyden keskelle, josta jokamiehen oikeudella on kunkin lupa poimia tarpeeseensa mitä haluaa – tuttua ja turvallista vai kenties jotakin uutta? Maanomistaja antaa keräilyyn luvan.
¤ ¤ ¤
¤ ¤ ¤
Sanna Vuolteenaho on laulaja, äänitaiteilija, opettaja, laulattaja. Hän on valmistunut musiikinopettajaksi ja musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 1994 ja laulun A-tutkinnon hän suoritti 2001. Sanna on laulanut aktiivisesti mm. vanhaa musiikkia kahdenkymmenenviiden vuoden ajan. Vuodesta 2010 Sanna on laulattanut, liikuttanut ja soitattanut musiikkipedagogiopiskelijoitaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa musiikkikasvatuksen lehtorina. Vuosina 2015–17 hän kävi hakemassa improvisaatio-oppia Tallinnan Musiikki- ja Teatteri Akatemian ”Contemporary Improvisation” maisteriopinnoista. Viimeisin polku on kuljettanut hänet Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteellisiin tohtoriopintoihin.
Eero Savela on improvisoiva trumpetisti, säveltäjä, esiintyjä ja pedagogi. Häntä kiinnostavat erilaiset tilat, ihmiset ja niiden kohtaamiset. Eero työskentelee monipuolisten muusikon töiden ohessa myös pedagogina erityisryhmien kanssa. Sanna ja Eero ovat tavanneet yhdessä musisoiden ja improvisoiden Metropolia Ammattikorkeakoulun kurssilla Haagissa, Hollannissa, jossa useiden eurooppalaisten musiikkikorkeakoulujen opiskelijat ja opettajat yhdessä pohtivat ja kokeilivat miten konserttikäytäntöjä voisi uudistaa ottamalla mm. yleisö mukaan musisointiin. Löydät lisää Eeron projekteista ja julkaisuista täältä: eerosavela.wordpress.com
Eero Palviainen otti käteensä barokkiluutun ensi kertaa noin 40 vuotta sitten. Rakkaus soittimeen ja sen sointiin syntyi heti! Hän opiskeli silloin Turun konservatoriossa, josta hän siirtyi Sibelius-Akatemiaan. Vuonna 1987 Eero jatkoi opintojaan Baselissa Schola Cantorum Basiliensissä. Diplomin hän suoritti vuonna 1992. Sen jälkeen vanha musiikki on kuljettanut soittajaa ympäri maailmaa mitä erilaisemmissa yhtyeissä, sooloresitaaleja unohtamatta. Hänen ohjelmistonsa ulottuu renessanssista barokkiin; soittimina renessanssiluuttu, vihuela, arkkiluuttu, teorbi, barokkikitara ja barokkiluuttu. Eero soittaa tällä hetkellä mm. yhtyeissä L`Arpeggiata (Ranska), Suomalainen Barokkiorkesteri ja Helsingin barokkiorkesteri. Eero on kurkistanut myös luutun sisälle luutunrakentajana. Tänään hänellä on mukanaan itse rakentamansa teorbi ja esiintyypä hän konsertissa kantelettakin soittaen.
Sanna Vuolteenaho 